Etusivu

« Etusivu - Säätiö - Lahjoitukset säätiölle

Lahjoittaminen Elektroniikkainsinöörien säätiölle

Sääntöjen mukaan säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa omaisuuttaan muillakin tavoin, ei kuitenkaan harjoittamalla liiketoimintaa.

Lahjoitus voi olla määrältään ja laadultaan mikä tahansa, mutta Verohallitus on nimennyt Elektroniikkainsinöörien Säätiön vuosiksi 2008-2012 sellaiseksi tuloverolain 57 §:n 1 mom 2 kohdassa tarkoitetuksi säätiöksi, jolle tehdyn vähintään 850 euron ja enintään 50.000 euron suuruisen rahalahjoituksen lahjoittajayhteisö saa vähentää tulostaan verotuksessa.

Yritykset voivat tehdä Säätiölle lahjoituksia suunnaten ne haluamalleen elektroniikan koulutuksen tai tutkimuksen alueelle. Näin lahjoitus ja sen tuella tehtävä koulutus- tai tutkimustyö edistävät juuri sitä elektroniikan aluetta, joka lahjoittajayrityksen kannalta on tärkeintä. Tutkimustyön teettäminen Säätiön kautta tarjoaa yrityksille taloudellisesti edullisen tavan hankkia tuotteittensa kehittämiseen tarvittavaa perustietoa.

Säätiön piiriin on mahdollista perustaa myös erityisrahastoja, joiden kautta jaettavat apurahat osoitetaan rahaston perustajan määrittelemiin tarkoituksiin.
Tällä hetkellä erityisrahastoja on kaksi: Blåfield-rahasto tukee erityisesti viennin kehittämistä ja alan opiskelijoiden koulutusta ulkomailla.
Esko Hirvosen Patenttirahaston tarkoituksena on tukea patentoinnin alkuvaiheita.

Kun lahjoittajana on yksityishenkilö, kehotetaan lahjoittajaa kääntymään Säätiön asiamiehen puoleen yksityiskohtien selvittämiseksi ennen lahjoituksen tekoa.

Säätiön asiamies
Kari Kiravuo
saatio[at]eis.fi
040 705 1088